Osuvia työpaikkoja ja osaavia ammattilaisia – Tribedo yhdistää oikeat työt ja tekijät
Tribedo toimii OP Ryhmän luotettavana henkilöstökumppanina, joka yhdistää oikeat osaajat ja tehtävät finanssialalla. Tribedossa työskentelee noin 900 ammattilaista eri puolilla Suomea. Toimimme joustavasti etänä ja toimistolla, ja tarjoamme monimuotoisia työsuhteita. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa, Joensuussa sekä Oulussa.

Liity Tribedon asiantuntevaan työyhteisöön
Osaajamme ja erikoisasiantuntijamme toimivat erilaisissa finanssialan asiakaspalvelu-, toimistotyö-, IT- ja taloushallinnon tehtävissä. Tribedolaisuuden ytimessä ovat tutkitusti toimiva työyhteisömme ja hyvä ilmapiirimme, työtehtäviemme merkityksellisyys, sekä työn joustavuus ja kehittymismahdollisuutemme.
Työkulttuurimme pohjaa vahvasti arvoihimme. Olipa kyse kumppanin tai henkilöstön tavoitteiden saavuttamisesta, me tribedolaiset rakennamme menestyksen aina yhdessä, joustavasti ja rohkeasti.
Meille Tribedossa monimuotoisuus ja erilaiset näkökulmat ovat rikkaus. Kannustamme kaikkia eritaustaisia henkilöitä hakemaan tehtäviimme ja tuomaan mukanaan ainutlaatuisen osaamisensa.
Pre-headline
Lorem ipsum dolor sit amet
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed sapien.
Pre-headline
Sed posuere interdum sem.
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed sapien.
Pre-headline
Quisque ligula eros ullamcorper quis
Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed sapien.

Anni
Projektipäällikkö
Elämä Tribedossa – Henkilöstön kokemuksia
Koen, että Tribedo yrityksenä on kasvuyritys, jossa on tekemisen, kasvamisen ja uudistumisen ilmapiiri – yhdessä osaavien kollegoiden kanssa.

Firstname Lastname
Lorem ipsum dolot sit amet
Highlight quote testing
Tämä on testi quote. Testissä myös väriteemat
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed sapien.

Outi Kauppinen
Toimitusjohtaja outi.kauppinen@op.fi 050 588 3747Minuun voit olla yhteydessä kysymyksissä koskien Tribedoa yleisesti osakeyhtiönä, yhtiömme hallintoa ja johtamista tai esimerkiksi vastuullisuuden teemoja. Kuulemisiin!

Telma-Maria Testaaja-Testinen
Testaaja Telma-Maria.Testaaja-Testinen@test.fi +358 123 5456 7890Lyhyt kuvausteksti, joka selittää, milloin on hyvä idea ottaa yhteyttä tähän henkilöön.

Samuli Isomäki
Head of Digital Solutions samuli.isomaki@op.fi 050 300 0322Ota yhteyttä minuun, kun mielessäsi ovat digitaaliset ratkaisut. Yhdistän teknologian, ihmiset ja Bravedon osaamisen luodaksemme ratkaisuja, jotka parantavat palveluita, tehostavat prosesseja ja vievät liiketoimintaa eteenpäin. Olen linkki, joka kanavoi ideat vaikuttaviksi tuloksiksi ja varmistan, että kaikki osapuolet kulkevat kohti yhteistä visiota.
Latest positions
Rooli
Toimihenkilöitä Maksukuoripalveluihin Helsinkiin
Sijainti
Helsinki
Haku päättyy
31.03.2025
Rooli
Toimihenkilöitä Digitointipalveluihin Helsinkiin, kesätyö
Sijainti
Helsinki
Haku päättyy
31.03.2025
Rooli
Asiakasneuvojia taustatehtäviin OP Vähittäisasiakkaiden Arjen talous -heimoon
Sijainti
Tampere, Oulu
Haku päättyy
30.03.2025
Rooli
Asiakasneuvojia rahoituksen Back Office -tehtäviin Kuopioon ja Joensuuhun
Sijainti
Joensuu ja Kuopio
Haku päättyy
06.04.2025

Test
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed sapien.
Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed sapien.
Testiä
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere interdum sem. Quisque ligula eros ullamcorper quis, lacinia quis facilisis sed sapien.
test
Mitä teemme?
Toimintakenttämme kattaa laajan kirjon tehtäviä, kuten monikanavaisen asiakaspalvelun, digitaalisen viestinnän, selvittely- ja tukitehtävät, digitointi-, talous- ja IT-alan palvelut sekä asiantuntijatehtävät henkilöstövuokrauksena OP Ryhmälle ja Osuuspankeille.
Välitämme paitsi työtä ja tekijöitä myös työstä ja tekijöistä. Tarjoamme erilaisiin elämäntilanteisiin sopivia uramahdollisuuksia.
Asiakaspalvelu
Tribedo tarjoaa OP Ryhmälle monipuolista asiakaspalvelutukea eri tehtävissä. Asiakaspalvelua tehdään monikanavaisesti puhelinpalveluna, verkkoviesteillä ja chateillä. Asiakaspalvelua tuotetaan kaikilla Tribedon paikkakunnilla.
Digitaalinen viestintä – monipuolista tukea markkinointiin ja viestintään
Tribedo tukee OP Ryhmää toteuttamalla monipuolisia digitaalisen viestinnän ja markkinoinnin tukitehtäviä. Palvelumme auttavat viestinnän tehokkaassa hallinnassa ja markkinoinnin tavoitteiden saavuttamisessa.
Palveluitamme ovat esimerkiksi:
Sisältöjulkaisut: Sisältöjen julkaisut ja muutokset OP:n eri kanaviin.
Viestintä ja markkinointi: Uutiskirjeiden luominen, sähköisten kyselyiden toteutus ja sosiaalisen median kampanjat.
Video- ja graafinen tuotanto: Visuaalisesti vaikuttavat materiaalit viestinnän tueksi.
Tuki- ja koulutustehtävät: Työntekijöiden koulutus viestinnän ja markkinoinnin työkalujen käytössä.
Henkilöstövuokraus – joustavia ratkaisuja OP Ryhmän tarpeisiin
Tuemme OP Ryhmää tarjoamalla laadukasta ja nopeaa Henkilöstövuokrauspalvelua lyhyt- ja pidempikestoisiin henkilöstötarpeisiin. Olemme erikoistuneet muun muassa operatiivisissa tehtävissä sekä konsultointi- ja kehitystehtävissä toimivien henkilöiden vuokraamiseen.
Näin henkilöstövuokraus toimii:
Tribedo toimii henkilön työnantajana, työ tehdään OP Ryhmän esihenkilöiden ohjauksessa osana OP:n tiimiä, OP:n tiloissa ja heidän tarjoamillaan työvälineillä.
IT-alan palvelut – osaajia tuotekehityksestä data-analytiikkaan
Osana Henkilöstövuokrauspalvelua meiltä löytyy IT-alan työpaikkoja. Tuemme IT-alan asiantuntijoiden kautta OP Ryhmää monipuolisissa osaajatarpeissa aina tuotekehityksestä ja projektinjohtamisesta data-analytiikkaan.
Osana Bravedon yritysyhteisökonsernia kuulumme rohkeiden ja osaavien yritysten joukkoon. Yhdessä Bravedon kanssa, tarjoamme ensiluokkaista IT-osaamista tukemaan kumppaniamme OP Ryhmää heidän liiketoimintansa kehittämisessä.
Selvittely- ja tukitehtävät
Selvittely- ja tukitehtävissä toteutetaan monenlaisia eri palveluita. Näitä tuotetaan moniosaavissa tiimeissä läpi Tribedon toimipaikkakuntien.
Tällaisia ovat esimerkiksi:
monipuoliset projektit
reskontraan ja postitukseen liittyvät työtehtävät
asiakirjojen tausta-, selvittely- ja käsittelytehtävät
paperisten asiakirjojen digitointi
maksamiseen liittyvät palvelut.
Arkistojen digitointipalvelu – tehokasta dokumenttien digitalisointia OP:lle
Tribedo tarjoaa OP:lle Arkistojen digitointipalvelua, jonka avulla siirrämme suuria määriä paperiasiakirjoja digitaaliseen muotoon. Tavoitteemme on parantaa asiakirjojen saatavuutta ja hallintaa.
Arkistojen digitoinnin myötä OP:n asiakkaille tarjotaan entistä sujuvampaa palvelua, kun tarvittavat dokumentit ovat helposti saatavilla digitaalisessa muodossa.
Mitä teemme? (original)