tribedo tribedo

AFC-Officereita kesätöihin Tampereelle (AML & Pakoteseuranta)

Tribedo on OP Ryhmän pitkäaikainen kumppani ja tukee Tampereella OP:n toimintoja monipuolisten tausta- ja asiantuntijatehtävien osalta. Vahvistamme palveluitamme ja OP:n Talousrikollisuuden torjuntaa tukevaa tiimiämme.

Haemme nyt Tampereelle määräaikaisia

AFC-officereita kesän ajaksi AML-monitoroinnin sekä Pakoteseurannan työtehtäviin.

AFC (anti financial crime) -toimihenkilön tehtävässä hoidat rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen sekä asiakasriskin hallitsemiseen liittyviä järjestelmätuetun seurannan tehtäviä. Työsi koostuu joustavasti erilaisista talousrikollisuuden torjuntaan liittyvien hälytysten käsittelystä esimerkiksi AML-monitoroinnin sekä Pakoteseurannan parissa. Työ sisältää asiakkaiden kontaktointia sovittujen toimintatapojen mukaisesti niin verkkoviestitse kuin puhelimitse.

AFC-officerina olet mukana varmistamassa, että OP:ssa noudatetaan rahanpesuun liittyvää sääntelyä, ohjeistuksia ja menettelytapoja. Tavoitteenasi on, että OP, sen asiakkaat ja yhteiskunta pystyvät toimimaan turvallisessa ympäristössä auttamalla näitä suojautumaan talousrikollisuuden eri muodoilta. Seuraat aktiivisesti talousrikollisuuden torjuntaan liittyviä trendejä ja ilmiöitä, ja arvioit niiden vaikutuksia. Työpanoksesi on tärkeä, ja se tukee koko talousrikollisuuden torjunnan kehittämistä sekä yhteistyötä henkilöstön, viranomaisten ja muiden sidosryhmien kanssa. Ymmärrät erinomaisesti myös asiakaskokemuksen merkityksen liiketoiminnan menestystekijänä.

Työskentely on itsenäistä ja edellyttää määrämuotoista asioiden selvittelyä sekä dokumentointia. Hälytysten käsittelyä seurataan sekä määrällisesti että laadullisesti.

Toivomme, että sinulla olisi taustallasi esimerkiksi kaupallisen alan tutkinto ja valmiudet oppia käytänteitä ja ohjeita. Olet analyyttinen ja hahmotat erinomaisesti kokonaisuuksia. Sinulla on erinomaiset tiedonhakutaidot. Sinulla on valmiudet oppia käyttämään monenlaisia sovelluksia sekä hallita yleisimmät O365-ympäristön sovellukset osana arjen työskentelyä.

Eduksi luemme aiemman työkokemuksen ja osaamisen finanssialalta, taloushallinnon tehtävistä tai talousrikollisuuden torjuntaan liittyvistä tehtävistä. Lisäksi edellytämme sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa. Arvostamme myös hyviä työyhteisötaitoja ja muutosvalmiutta.

Olet työssäsi huolellinen, vastuuntuntoinen ja siedät rutiineja. Sinulla on tehokas ja aikaansaava työote, minkä lisäksi yhteistyötaitosi ovat erinomaiset. Osaat noudattaa ja soveltaa ohjeita ja sovittuja käytänteitä sekä tehdä niiden perusteella ratkaisuja. Sinulla on hyvät viestintätaidot niin suullisesti kuin kirjallisesti.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtävän vahvasti kehittyvällä sektorilla sekä joustavan mahdollisuuden yhdistää työ- ja vapaa-aika. Perehdytysjakson jälkeen meillä on mahdollisuus etätyöhön. Tarjoamme myös työhyvinvointia tukevat henkilöstöedut.

Työajat sijoittuvat arkipäiviin maanantaista perjantaihin. Meillä on tällä hetkellä käytössämme liukuva työaika, jota voi perehdytysjakson jälkeen hyödyntää klo 7–18. Toivomme kuitenkin, että sinulla on tarvittaessa valmius vuoro- ja iltatyöskentelyyn. Työt alkavat toukokuun 2022 alussa ja kestävät joustavasti elo-syyskuulle.

Tehtävässä edellytetään erityistä luottamusta, joten työhön valituille henkilöille teetetään huumausainetestaus sekä turvallisuusselvitys. Myös luottotiedot tarkistetaan.

Innostuitko tehtävästä? Haethan meille oheisen linkin kautta viimeistään 20.3.2022. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajalla, joten toimithan pian.

Kaipaatko lisätietoa? Voit olla yhteydessä henkilöstöpalvelupäällikkö Päivi Toivoseen sähköpostitse (paivi.2.toivonen@op.fi)


Hae paikkaa

AVOIN TYÖPAIKKA TIIVISTETTYNÄ

Nimike: AFC-Officereita kesätöihin Tampereelle (AML & Pakoteseuranta)
Sijainti: Tampere
Toimeksiantaja: Tribedo Oy
Työ alkaa: Toukokuun alku 2022
Työsuhde: Määräaikainen
Kesto: Elo-syyskuu 2022
Työaika: Kokoaikainen
Haku alkoi: 15.02.2022
Haku päättyy: 20.03.2022


Tribedo on OP:n ja Bravedo Oy:n yhteisomistusyritys. Olemme tukeneet asiakkaamme OP:n menestystä toimisto- ja asiantuntijapalveluilla jo vuodesta 2001.  Alkuvuosista olemme ponnistaneet pitkälle: vuonna 2023 liikevaihtomme oli 42 miljoonaa euroa.

Tänään meillä työskentelee noin 900 tribedolaista, mm. asiakaspalvelu-,  IT-,  talouspalvelu-, toimistotyö sekä  asiantuntijatehtävissä ympäri maan. Toimipisteemme palvelevat Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa, Joensuussa sekä Oulussa.

Meillä henkilöstö arvostaa erityisesti toimivaa työyhteisöä ja hyvää ilmapiiriä, työtehtävien mielekkyyttä ja monipuolisuutta, sekä työn joustavuutta ja kehittymismahdollisuuksia. Olipa kyse asiakkaan tai työntekijän tavoitteiden saavuttamisesta, meillä menestys rakennetaan aina yhdessä.

Avoimet työpaikat

Katso kaikki