tribedo tribedo

Matkavaluuttatoimihenkilö Helsinkiin

Opset on OP Ryhmän pitkäaikainen kumppani ja tukee Helsingissä OP:n toimintoja monipuolisten tausta- ja asiantuntijatehtävien osalta.

Haemme OP-Asiakaspalvelut Oy:lle Maksuliikeprosessit-yksikköön vuokratyösuhteeseen, osa-aikaista matkavaluuttatoimihenkilöä opintovapaan ajaksi Helsinkiin.

Matkavaluuttatoimihenkilön työtehtäviin kuuluu Osuuspankkien yritys- ja henkilöasiakkaiden palvelu matkavaluutta asioissa niin puhelimitse kuin sähköpostitsekin. Tehtäviin sisältyy setelien myyntiä, lunastusta sekä niiden aitouden tarkistusta, rahanpesuun liittyvien riskien tunnistamista, valuuttakassojen ja kirjanpidon täsmäytystä (SAP ja STA). Myös lähtevän ja saapuvan arvopostin käsittely kuuluu työtehtäviin. Lisäksi työtehtävät pitävät sisällään arkistointia, ja olemassa olevien ohjeiden päivittämistä sekä kuvankäsittelyä.

Työskentely on itsenäistä ja kuulut viiden hengen tiimiimme. Työ itsessään on tarkkaa, joten vastapainona sopiva määrä huumoria tuo iloa työyhteisöömme. Työtilamme ovat Helsingin keskustassa loistavien kulkuyhteyksien varrella.

Olet työssäsi vastuuntuntoinen ja tehokas, sekä siedät rutiineja. Osaat noudattaa ohjeita ja sovittuja käytänteitä ja olet huolellinen ja tarkka, koska työtehtävä pitää sisällään rahan käsittelyä. Lisäksi sinulla on hyvät suulliset ja kirjalliset viestintätaidot. Suomen kielen lisäksi työkielenäsi on englanti, sekä ruotsin kielen taito katsotaan eduksi.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen sekä joustavan mahdollisuuden yhdistää työ- ja vapaa-aika. Opset tarjoaa työsuhde-etuina mm. lounasedun ja kattavan työterveyshuollon.

Työt alkavat 12.8.2019. Työajat sijoittuvat arkipäiviin maanantaista perjantaihin, mutta toivomme että sinulla on tarvittaessa joustoa. Työtunnit 30h/vko sekä mahdollisuus lisätyöhön. Opintovapaan sijaisuus kestää 6 kk.

Tehtävässä edellytetään erityistä luottamusta, joten työhön valituille henkilöille teetetään huumausainetestaus, sekä luottotiedot tarkistetaan.

Tunnistitko itsesi?

Haethan meille oheisen linkin kautta 11.7.2019 mennessä. Lähetä hakemuksesi pian, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuajalla.

Kaipaatko lisätietoa?

Laita viestiä osoitteeseen opset.rekrytointi@op.fi, niin vastaamme mielellämme kysymyksiisi.


Hae paikkaa

AVOIN TYÖPAIKKA TIIVISTETTYNÄ

Nimike: Matkavaluuttatoimihenkilö Helsinkiin
Sijainti: Helsinki
Toimeksiantaja: OP Asiakaspalvelut
Työ alkaa: 12.8.2019
Työsuhde: Määräaikainen
Kesto: 29.2.2020
Työaika: Osa-aikainen
  30h/vko
Haku alkoi: 24.06.2019
Haku päättyy: 11.07.2019


Tribedo on OP:n ja Bravedo Oy:n yhteisomistusyritys. Olemme tukeneet asiakkaamme OP:n menestystä toimisto- ja asiantuntijapalveluilla jo vuodesta 2001.  Alkuvuosista olemme ponnistaneet pitkälle: vuonna 2023 liikevaihtomme oli 42 miljoonaa euroa.

Tänään meillä työskentelee noin 900 tribedolaista, mm. asiakaspalvelu-,  IT-,  talouspalvelu-, toimistotyö sekä  asiantuntijatehtävissä ympäri maan. Toimipisteemme palvelevat Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa, Joensuussa sekä Oulussa.

Meillä henkilöstö arvostaa erityisesti toimivaa työyhteisöä ja hyvää ilmapiiriä, työtehtävien mielekkyyttä ja monipuolisuutta, sekä työn joustavuutta ja kehittymismahdollisuuksia. Olipa kyse asiakkaan tai työntekijän tavoitteiden saavuttamisesta, meillä menestys rakennetaan aina yhdessä.

Avoimet työpaikat

Katso kaikki