tribedo tribedo

Myyntineuvottelijoita vakuutusten myyntitiimiin Kuopioon

Haemme kahta kokoaikaista myyntineuvottelijaa toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin Vakuutus outbound -tiimiin Kuopioon.

Työ pitää sisällään puhelinkanavassa toteutettavaa vakuutusmyyntiä Pohjola Vakuutuksen nykyisille, sekä uusille asiakkaille. Työ tarjoaa mahdollisuuden haastaa itseään myyjänä ja kehittyä vakuutusmyynnin ammattilaiseksi.

Haemme henkilöitä, jolla on positiivista asennetta myyntityötä kohtaan. Lisäksi haluamme, että tavoitteellisen työskentelyn lisäksi sinulla on aito halu tarjota asiakkaille ainoastaan erinomaisia asiakaskokemuksia. Asenne ratkaisee! Tehtävä tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen finanssialan muuttuvassa maailmassa. Tuleva tiimiläinen on sosiaalinen, rento ja aito persoona jolla on sana hallussa.

Tarjoamme kattavan perehdytyksen ja jatkuvan tuen työssä onnistumiseksi. Tarjolla on kaksi paikkaa 15 hengen huipputiimissä, jossa työtä tehdään pilke silmäkulmassa ja puhalletaan vahvasti yhteen hiileen. Joustavat työajat ja mahdollisuus etätyöhön ovat myös mukavia etuuksia. Opset tarjoaa myös työsuhde-etuina mm. lounasedun, ePassin, kattavan työterveyshuollon sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen.

Työ tehtävissä alkaa 12.8.2019, tai joustavasti elokuun aikana, ja teemme valituille henkilöille vakituiset työsopimukset. Hakuaika päättyy 4.8, mutta etenemme rekrytointiprosessissa jo hakuaikana.

Jos jokin asia jäi askarruttamaan, kysythän lisätietoa joko sähköpostilla: opset.rekrytointi@op.fi tai puhelimitse Palveluesimies: Tanja Sutinen puh. 040 182 1173 arkisin 8-17. (Tanjan loman aikana 22.7-4.8. puhelimitse Palvelupäällikkö Tarja Toivonen 041 444 4619 arkisin klo 9-14)

Tehtävissä edellytetään erityistä luottamusta, joten työhön valittujen henkilöiden luottotiedot tarkistetaan.


Hae paikkaa

AVOIN TYÖPAIKKA TIIVISTETTYNÄ

Nimike: Myyntineuvottelijoita vakuutusten myyntitiimiin Kuopioon
Sijainti: Kuopio
Toimeksiantaja: Opset Oy
Työ alkaa: 12.8.2019
Työsuhde: Vakituinen
Työaika: Kokoaikainen
Haku alkoi: 08.07.2019
Haku päättyy: 18.07.2019


Tribedo on OP:n ja Bravedo Oy:n yhteisomistusyritys. Olemme tukeneet asiakkaamme OP:n menestystä toimisto- ja asiantuntijapalveluilla jo vuodesta 2001.  Alkuvuosista olemme ponnistaneet pitkälle: vuonna 2023 liikevaihtomme oli 42 miljoonaa euroa.

Tänään meillä työskentelee noin 900 tribedolaista, mm. asiakaspalvelu-,  IT-,  talouspalvelu-, toimistotyö sekä  asiantuntijatehtävissä ympäri maan. Toimipisteemme palvelevat Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa, Joensuussa sekä Oulussa.

Meillä henkilöstö arvostaa erityisesti toimivaa työyhteisöä ja hyvää ilmapiiriä, työtehtävien mielekkyyttä ja monipuolisuutta, sekä työn joustavuutta ja kehittymismahdollisuuksia. Olipa kyse asiakkaan tai työntekijän tavoitteiden saavuttamisesta, meillä menestys rakennetaan aina yhdessä.

Avoimet työpaikat

Katso kaikki