tribedo tribedo tribedo

Esittelyssä Joensuun päivittäispalveluiden Team Lead

Julkaistu 21 helmikuun, 2023

Tässä kirjoituksessa pääset tutustumaan uuteen Joensuun päivittäispalveluiden Team Lead Maijuun. Millainen Tribedon tuore vahvistus onkaan ja millaisia odotuksia hänellä tehtävää kohtaa on?

Esittelyssä Joensuun päivittäispalveluiden Team Lead

Joensuun päivittäispalveluihin avautui joulukuussa Team Leadin paikka. Haasteeseen tarttui Etelä-Suomesta Joensuuhun muuttanut Maiju.

Maiju odottaa tehtävältä yritykseen ja ihmisiin tutustumista, laaja-alaisia työtehtäviä ja itsensä haastamista.  ”Uudessa työporukassa minut on otettu avosylin vastaan ja joukkoon on ollut helppoa sulautua. Tällä hetkellä fiilis on, että olen oikeassa tehtävässä ja paikassa. Työtehtävät ovat vastanneet odotuksiani. Olen saanut vastuulleni huippu tiimin, sekä kollegani, Team Leadit, ovat olleet tukena heti alkumetreistä lähtien” toteaa Maiju tyytyväisenä.

Aikaisemmin Maiju on työskennellyt asiakasvastaavan, asiakaskokemuksen, palveluohjauksen ja -johtamisen parissa. Team Leadin tehtävässä häntä houkutteli erityisesti hr-asiakaspalvelu ja tehtäväkentän monipuolisuus. Myös kiinnostus työntekijöiden hyvinvointiin on läsnä Maijun tekemisessä.

Maiju
Lentopallotaustasta vauhtia työtapoihin

Energisen Maijun vapaa-aika kuluu koiran kanssa harrastaessa, kuntosalilla treenaten, sekä kirjoittamisen parissa. Yli 13 vuotta lentopalloa pelanneena, arvostaa Maiju hyvää joukkuehenkeä.

”Koen että joukkuehenki on avain yhdessä menestymiseen, ja sama pätee myös työelämässä.”

Uuteen työyhteisöönsä hän haluaakin tuoda lisää yhdessä tekemistä sekä osallistamista ja tavoitteena on tukea tiimiä työtehtävien suoriutumisessa positiivisen kannustamisen kautta. ”Yhdessä tekeminen oivalluksien kautta”, on Maijun mukaan yksi keskeisimpiä kulmakiviä.

Persoonana Maiju on ihmisläheinen, sosiaalinen ja kannustava. Hän arvostaa ratkaisukeskeistä asennetta ja sitä, että katseet suunnataan eteenpäin. Esihenkilönä Maiju pyrkii olemaan helposti lähestyttävä, ja sellainen, jolle voi antaa palautetta asiasta kuin asiasta.

”Asioihin mietitään ratkaisu yhdessä. Työelämän mottona minulla toimii ajatus siitä, että oikeudenmukaisesti ja lämpimästi ihmisiä kohtelemalla myös lopputulos on paras mahdollinen” avaa Maiju ajatuksiaan.

Yksi Maijun salaisista haaveista on tehdä stand uppia. Hän omaakin erinomaisen tilannetajun. Lisäksi vapaa-ajalla Maiju kirjoittaa paljon erilaisia tekstejä. Hänen kirjoittamia blogitekstejä löytyykin OP mediasta ja vaihtelevia teemoja ovat mm. joukkuehenki, esiintymisjännitys ja palautteen antaminen. Maiju vinkkaakin, että kannattaa lukaista läpi erityisesti kirjoitus esiintymisjännittämisestä ja miten sen voi voittaa.

Lämpimästi tervetuloa Tribedon sekalaiseen joukkoon Maiju!

 

Kirjoittanut: Tribedon viestintälähettiläs Alexandra Lemmetti


OP Kevytyrittäjä -palvelu lähellä sydäntä kahdesta eri työmaailmasta

Julkaistu 5 syyskuun, 2023

Kuopiossa koko elämänsä vaikuttanut Ida työskentelee osa-aikaisesti Tribedolla yritysasiantuntijana OP Kevytyrittäjä -palvelussa sekä toimii yrittäjänä koiratrimmaajana. Kuinka kahden eri työmaailman yhteensovittaminen luonnistuu ja millainen henkilö Ida onkaan? Sen saat selville tästä kirjoituksesta.
Lue lisää

Pallottelu osana arjen vapaa-aikaa kuin myös työelämää

Julkaistu 16 elokuun, 2023

Maksukuoripalveluissa toimihenkilönä toimivalle Tuomakselle pallottelu kahden toimipisteemme, Kuopion ja Tampereen, välillä on tuttua. Tässä kirjoituksessa pääset tutustumaan pintaraapaisua syvemmin reilu puoli vuotta sitten taloon tulleeseen Tuomakseen, ja hänen työnkuvaansa sekä siihen millaisia työelämätaitoja tehtävässä menestymiseen tarvitaan.
Lue lisää

Esittelyssä palautteen antamisen mestari Henrik

Julkaistu 5 heinäkuun, 2023

Tuttavallisemmin itseään Henkaksi kutsuvalle, Kuopiossa kotipesäänsä pitävälle osaajalle, kuuluu työpöydälle niin asiakasneuvojan töitä, perehdytystä kuin muiden auttamistakin. Unohtamatta muotoilun opintojen kanssa yksiin meneviä tehtäviä. Mitä tehtäviä palvelumuotoiluun kuuluu ja millainen henkilö nimen takana piilee? Sen saat selville tästä kirjoituksesta.
Lue lisää

Avoimet työpaikat

Katso kaikki