tribedo tribedo tribedo

Esittelyssä Oulun joustavan asiakaspalvelun floor manager

Julkaistu 14 maaliskuun, 2023

Kirjoituksessa itsestään ja taustoistaan avaa Anna. Kuinka neljän lapsen äiti esimerkiksi hallitsee työn, arjen ja yrittäjyyden kombinaation? Entä mitä hänen tehtäviinsä Tribedolla kuuluu?

Esittelyssä Oulun joustavan asiakaspalvelun floor manager

Kymenlaaksosta kotoisin oleva Anna työskentelee joustavassa asiakaspalvelussa floor managerina sekä tekee asiakasneuvojan tehtäviä. Taloon hän on löytänyt vuonna 2018 alun perin myyntineuvottelijaksi. 

”Sukuni on tullut joskus muinoin Karjalan evakkoina Suomeen. Minut tuotiin äidin mukana Ouluun joskus ihan naperona 90-luvun alussa ja tänne olen asettunut.” 

”Olen neljän lapsen äiti, opiskelen tällä hetkellä tradenomin tutkintoa, työskentelen kausittain yrittäjänä ja osa-aikaisesti Tribedolla” listaa Anna.  

Myyntineuvottelijan tehtävän jälkeen Anna siirtyi asiakasneuvojaksi. Kyseisessä tehtävässä hän hoitaa päivittäisiä pankkipalveluita, rahoitusta sekä kuolinpesäasioita. Asiakasneuvojan tehtävän lisäksi Anna toimii tiimin floor managerina, minkä myötä tehtäviin kuuluu myös muiden opastaminen ja auttaminen heidän työssään.  

”Olen luonnostaan muita kannustava työkaveri ja tuon työyhteisöömme hyvää energiaa. Kollegani joskus kuvasikin minun olevan tiimimme aurinko. Tämä aurinko säteilee toisinaan niin kirkkaasti, että se voi olla muista jopa ehkä epämukavaakin, siitä siis joko tykkää tai sitten ei” Anna toteaa naurahtaen iloisesti.  

Anna kertoo, että työssä pärjää muutosmyönteisyydellä ja paineensietokyvyllä, sillä ala muuttuu jatkuvasti ja asiakasneuvojan työ on tuloshakuista. 

”Työssäni vaaditaan myös tiettyä epämukavuuden sietokykyä, sillä asiakaspalvelu ei aina ole pelkkää herkkua. Tykkään kuitenkin haastavista asiakaskohtaamisista, sillä kun asiakkaan ongelman saa lopulta hoidettua ja asiakkaalle jää kohtaamisesta hyvä mieli, on se palkitsevaa.”  

Anna mielestä työyhteisössä tärkeintä on yhteisöllisyys sekä se, että kaikki voivat olla työpaikalla täysin omia itsejään. ”Tietty innokkuus on myös hyvästä, ja se myös mielestäni näkyy meillä Tribedolla arjessa päivittäin.” 

Annan etätyöpiste sijaitsee kodin ulkovarastossa, mistä käsin töitä voi tehdä mainiosti rauhallisessa ympäristössä.
Keskiössä työtuntien ja -tavan joustavuus 

”Olen saanut aina joustavasti sovittua työsopimukseni tunnit sen mukaan, miten olen voinut missäkin elämäntilanteessa töitä tehdä. Kun aloitin Tribedolla, tein töitä esimerkiksi osa-aikaisesti, sillä nuorimmainen lapseni oli silloin vasta parivuotias.” 

”Sittemmin olen työskennellyt myös kokoaikaisesti, mutta tällä hetkellä, kun tekemiseni pääpaino on tradenomin tutkinnon purkkiin saamisessa, olen saanut sovittua itselleni osa-aikaisen työsopimuksen” Anna kertoo.  

”Itse haluan tehdä työni hyvin ja tehokkaasti ja siitä meillä Tribedossa myös palkitaan. Olenkin saanut kahteen otteeseen yhtiötasoisen palkkion ahkerasta tavoitteet ylittävästä tekemisestäni” toteaa Anna ylpeänä.  

Oulun vahvistus kertoo olevansa kiitollinen myös mahdollisuudesta tehdä työt etänä kotoa käsin. Tämä mahdollistaa Annan kouluikäisten lapsien tulemisen kotiin niin että hän on siellä vastassa, eikä koulusta tarvitse tulla tyhjään kotiin. Etätyön toisen edun hän kertoo olevan itsensä johtamisen taitojen kehittyminen. 

”Vapaa-ajalla harrastan paljon liikuntaa, hiihdän, rullaluistelen ja juoksen pitkää matkaa. Olen juossut lukuisia puolimaratoneja ja yhden kokonaisen maratonin. Vapaa-aika kuluu siis urheillessa, lasten kanssa leipoessa ja puuhastellessa” Anna avaa lopuksi.  


OP Kevytyrittäjä -palvelu lähellä sydäntä kahdesta eri työmaailmasta

Julkaistu 5 syyskuun, 2023

Kuopiossa koko elämänsä vaikuttanut Ida työskentelee osa-aikaisesti Tribedolla yritysasiantuntijana OP Kevytyrittäjä -palvelussa sekä toimii yrittäjänä koiratrimmaajana. Kuinka kahden eri työmaailman yhteensovittaminen luonnistuu ja millainen henkilö Ida onkaan? Sen saat selville tästä kirjoituksesta.
Lue lisää

Pallottelu osana arjen vapaa-aikaa kuin myös työelämää

Julkaistu 16 elokuun, 2023

Maksukuoripalveluissa toimihenkilönä toimivalle Tuomakselle pallottelu kahden toimipisteemme, Kuopion ja Tampereen, välillä on tuttua. Tässä kirjoituksessa pääset tutustumaan pintaraapaisua syvemmin reilu puoli vuotta sitten taloon tulleeseen Tuomakseen, ja hänen työnkuvaansa sekä siihen millaisia työelämätaitoja tehtävässä menestymiseen tarvitaan.
Lue lisää

Esittelyssä palautteen antamisen mestari Henrik

Julkaistu 5 heinäkuun, 2023

Tuttavallisemmin itseään Henkaksi kutsuvalle, Kuopiossa kotipesäänsä pitävälle osaajalle, kuuluu työpöydälle niin asiakasneuvojan töitä, perehdytystä kuin muiden auttamistakin. Unohtamatta muotoilun opintojen kanssa yksiin meneviä tehtäviä. Mitä tehtäviä palvelumuotoiluun kuuluu ja millainen henkilö nimen takana piilee? Sen saat selville tästä kirjoituksesta.
Lue lisää

Avoimet työpaikat

Katso kaikki