tribedo tribedo tribedo

Töiden ja opintojen yhdistäminen henkilöstömme kertomana, osa 2

Julkaistu 9 tammikuun, 2023

Tribedolla työskentelee lukuisia opiskelijoita eri puolilla Suomea. Tässä juttusarjassa pääset lukemaan kuinka töiden ja opintojen yhteensovittaminen on sujunut Emilialla, Aleksilla ja Johannalla.

Töiden ja opintojen yhdistäminen henkilöstömme kertomana, osa 2

Tässä kirjoituksessa kokemuksiaan jakaa Vaasasta tiensä kolme vuotta sitten Joensuuhun löytänyt Emilia. Töitä Tribedolla hän on tehnyt huhtikuusta 2021 lähtien. Joensuuhun Emilia puolestaan päätyi opiskeluiden perässä, kuitenkin mutkan kautta.

”Muutin ensin Vaasasta Helsinkiin, jossa asuin kolme vuotta. Sen jälkeen muutin Joensuuhun vaikkei se alun perin ollut ajatuksissani ollenkaan. On kuitenkin ollut positiivinen yllätys kokeilla uusia tuulia toisella puolella Suomea. Pohjois-Karjala, ja ihmiset täällä ovat mukavia ja olen tyytyväinen, että tänne lähdin”, toteaa Emilia napakasti.

Emilia opiskelee 4. vuottaan julkisoikeutta Itä-Suomen yliopistolla pääaineenaan finanssioikeus ja sivuaineena siviilioikeus. Lisäksi viime syksynä hän otti opintoihin mukaan myös laskentatoimea. Alaa Emilia päätyi opiskelemaan, sillä häntä kiinnostaa aiheen substanssiosaaminen sekä se, miten kaikki on viime kädessä sidottua lainsäädäntöön. Lisäksi häntä kiinnostaa tuoda oma panoksensa yhteiskunnan kehittämiseen. Tavoitteena Emilialla on kandidaatin ja maisterin tutkinto, joten loppusuora on jo näkyvissä.

Emilia

Luonnossa liikkuminen ja lenkkeily tuovat Emilialle vastapainoa työhön ja opintoihin. ”Lisäksi leivon säännöllisen epäsäännöllisesti ja piirrän. Henkilöpotretit ovat bravuurini. Tykkään tehdä asioita, jotka vievät ajatukset muualle ja tuovat itselleni hyvän fiiliksen.”

 

Luonnollinen jatkumo

”Olen jo lukiosta saakka tehnyt töitä opintojen ohella, ja näin olen tehnyt myös koko yliopisto-opiskeluideni ajan. Pääaineeni kautta työ Tribedolla oli luonnollista ja siksi tänne alun alkaen päädyinkin hakemaan osa-aikaisesti opintojen oheen asiakasneuvojaksi. Lisäksi olin kuullut paikasta hyvää kaveriltani.”

”Koska pidin talossa olemista, siirryin muutaman kuukauden jälkeen aloituksesta täysipäiväiseksi kesätyöntekijäksi. Asiakasneuvojan tehtäviä tein viime kesän loppuun saakka, jonka jälkeen hain back office tehtäviin, ja sillä tiellä ollaan” kertoo Emilia tarinaansa.

Työtehtävät, -ympäristö ja joustavat työmahdollisuudet ovat saaneet minut jäämään taloon.”
-Emilia

Back office, eli taustatyötehtävissä päävastuualueena Emilialla on tarkastella luotto- ja vakuuspuolen asiakirjoja ja katsoa että ne ovat sopimuksien mukaisia sekä tehdä loppuselvitystä. Emilia kertookin pystyvänsä hyödyntämään työn ja opintojen kautta saatuja tietoja puolin ja toisin, sillä aiheet liippaavat läheltä toisiaan.

Työtunnit (20 h/vk) hän sijoittaa arkipäiville, useimmiten niin että työpäiviä viikossa tulee kaksi kokonaista ja yksi puolikas, jolloin loppuaika viikosta jää opintojen suorittamiseen. Seuraavana projektina opintorintamalla Emilialla onkin kandin tekeminen.

 

Vastavuoroista joustamista

”Työnantaja on aina kannustanut opintoihin ja suhtautunut niihin positiivisesti. Aina on joustettu ja ymmärretty eikä koskaan ole tarvinnut olla menemättä luennolla tai tenttiin sen takia, ettei työvuoroa olisi saatu sovittua muuhun ajankohtaan. Mielestäni se, että työnantaja suhtautuu asiaan joustavasti, heijastuu vastavuoroisesti siinä, että myös työntekijä on halukas joustavaan asioista tarvittaessa.

”Yhteensovittaminen koulun ja töiden suhteen on sujunut ongelmitta. Asiaan on myös voinut vaikuttaa aiempi kokemus näiden kahden maailman yhteensovittamisesta. Mielestäni käytännössä kyse on ajanhallinta- ja priorisointitaidoista”, avaa Emilia kokemuksiaan ja ajatuksiaan.

 

Suositteleeko Emilia Tribedoa työpaikkana muillekin opiskelijoille?

”Ehdottomasti. Tribedo kannustaa opiskelijoita työntekoon, unohtamatta kuitenkaan opiskelijoiden päätyötä eli opiskelua. Opiskeluun suhtaudutaan myönteisesti ja esimerkiksi valmistumisen johdosta muistetaan työnantajan puolelta.”

”Mikäli kurkistus pankkimaailmaan kiinnostaa ja samalla haluaa kartuttaa substanssiosaamista, tarjoaa Tribedo erinomaisen näköalapaikan finanssimaailmaan” kertoo Emilia.

 

Kaipaatko sinä töitä opintojen oheen? Kurkkaa tarjoamamme mahdollisuudet täältä!


Tutustu Vuoden 2023 tribedolainen -äänestyksen sijojen 4–10 tribedolaisiin

Julkaistu 8 helmikuun, 2024

Kärkikymmenikön palautteissa korostuivat erityisesti toisten kohtaaminen arjessa, auttamisen halu ja ratkaisukeskeisyys sekä vastuullinen tapa tehdä töitä, huumoria unohtamatta. Mitalikolmikkoon olet päässyt tutustumaan tarkemmin joulukuun blogikirjoituksesta, ja nyt esittelyvuorossa ovatkin sijoilla 4–10 olevat mahtavat tribedolaiset.
Lue lisää

Kesätyöntekijäkokemuksia

Julkaistu 19 tammikuun, 2024

Tribedolla oli kesätöissä vuonna 2023 eri paikkakunnilla uusia kasvoja. Näitä henkilöitä olivat muun muassa Henrietta, Sanna, Henri, Nuppu, Konsta ja Samuli. Miten he viihtyivät talossa kesätöiden merkeissä, ja millaisia tehtäviä kesätöissämme pääsee esimerkiksi tekemään?
Lue lisää

Vuoden tribedolaiset TOP 3

Julkaistu 19 joulukuun, 2023

Järjestimme vuoden huipennuksena ”Vuoden tribedolainen 2023” -äänestyksen, jonka avulla löysimme työyhteisömme arvosankareita. Heitä, jotka omassa toiminnassaan toimivat arvojemme kautta ja niiden mukaisesti, arvomme arjen teoissa näkyviksi tehden. Pääset tutustumaan mitalikolmikkoon pintaraapaisua syvemmin tästä kirjoituksesta.
Lue lisää

Avoimet työpaikat

Katso kaikki