Inspiroiva uratarina finanssialalla – odottamaton urapolku voimavarasuunnittelun asiantuntijaksi

Uran alkutaival
Urapolku finanssialalla voi alkaa monella tapaa. Kaisan tarina käynnistyi kesätyöstä Lieksan Osuuspankissa vuonna 2004. Tuolloin hän ei osannut arvata, että tuo kesäpesti avaisi oven pitkäaikaiselle uralle saman konsernin sisällä – uralle, joka on jatkunut jo yli 20 vuotta. Kaisa on kasvanut moniosaajaksi ja ehtinyt kokeilla monenlaisia rooleja. Vuonna 2005 työ jatkui Kuopion Osuuspankissa, ja vuonna 2009 hän siirtyi OP Keskusyhteisöön puhelinpalvelun tehtäviin. Aluksi hän vastasi myynnillisistä ulossoitoista OP:n ja Pohjolan asiakkaille, ja myöhemmin siirtyi hoitamaan saapuvia asiakaspuheluita.
Taustalla olivat tradenomin opinnot, jotka Kaisa aloitti Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa ja viimeisteli Savonialla. Vuonna 2011 hän jäi neljän vuoden perhevapaalle.

Matka Tribedossa – urapolku finanssialalla
Kaisa aloitti uransa Opsetilla, nykyisellä Tribedolla, puhelinpalvelun tehtävissä vuonna 2015. Pian kuitenkin tuttu esihenkilö otti yhteyttä ja kertoi, että heillä olisi mielessä toinen tehtävä – sellainen, jota Kaisa ei ollut edes hakenut. Näin alkoi hänen tarinansa Tribedolla.
Kaisa kertoo, ettei ole koskaan ollut uraorientoitunut perinteisessä mielessä. Hän kuvailee itseään lempeästi ”urahaahuilijaksi” – ihmiseksi, joka kulkee eteenpäin tilanteiden mukaan ja tarttuu asioihin, jotka tuntuvat merkityksellisiltä tai kiinnostavilta. Intuitio on ollut hänelle luotettava opas.
Moni tehtävä on tullut vastaan yllättäen. Esimerkiksi ulossoitot, joita Kaisa aluksi vierasti, mutta jotka myöhemmin osoittautuivat erittäin opettavaisiksi. ”Konttorilla ne eivät olleet mieleeni, mutta ajan myötä huomasin oppivani valtavasti kohtaamisista ihmisten kanssa”, Kaisa kertoo.
Juuri ihmisten kohtaamisista Kaisa kokee oppineensa eniten. Hän painottaa kuuntelemisen taitoa, kykyä tunnistaa erilaisia ihmistyyppejä ja lukea muuttuvia tilanteita.
Vaikka Kaisa ei pidä itseään klassisena myyntitykkinä, hän kertoo oivaltaneensa, että myynti voi tarkoittaa myös ajatusten myymistä. Kun hän ymmärsi tämän, kokonaisuus alkoi hahmottua helpommin. Ajatuksen myyminen tarkoittaa aineettoman oivalluksen, idean tai näkemyksen muuttamista arvoksi – joksikin, jonka joku toinen on valmis ostamaan. Se on tiedon ja mielikuvituksen kaupallistamista, ajattelun jalostamista tuotteeksi tai palveluksi. Näitä oppeja Kaisa on kantanut mukanaan myös myöhempiin tehtäviinsä.

Monipuolinen ura Tribedossa – asiakaspalvelusta taloushallintoon
Kaisa kertoo, että ura Tribedossa on ollut monivaiheinen ja hän on tarttunut tehtäviin, jotka ovat nostaneet kiinnostusta sillä hetkellä. Hän on toiminut Tribedossa asiakaskontaktoijana, projektityöntekijänä, palveluohjaajana, esihenkilönä, työvuorosuunnittelijana, projektipäällikkönä, hallintopäällikkönä ja <
voimavarasuunnittelijana. Roolien kirjo on laaja, ja jokainen niistä on opettanut jotain arvokasta.
Voimavarasuunnittelu – näkymättömän työn ytimessä
Urapolku finanssialalla voi rakentua monin eri tavoin – Kaisan kohdalla tämä on tarkoittanut Tribedossa neljän vuoden ajan toimimista voimavarasuunnittelun parissa. Suunnittelua on tehty organisaation muuttuessa erilaisista rooleista käsin ja välissä Kaisa oli pari vuotta perhevapaan sijaisena Henkilöstöpalveluissa hallintopäällikkönä.
Voimavarasuunnittelun tavoitteena on henkilöstöresurssin kohdentaminen työmääräennusteen mukaisesti. Asiantuntijat tuottavat yhtenäisen mallin mukaisesti työmäärä- ja resurssiennusteita, tekevät työvuorosuunnittelua ja huolehtivat lomaprosessista.
Työnkuva saattaa kuulostaa ulospäin pelkältä Excelin pyörittelyltä, mutta todellisuudessa se on kuin elävää palapeliä, Kaisa kertoo. Työ on pääasiassa työmäärien ja resurssien ennustamista, yhteensovittamista ja jatkuvaa reagointia muuttuvaan tilanteeseen. Työssä yhdistyvät monet aiemmissa tehtävissä kertyneet taidot – asiakaspalvelu, kuuntelu, kokonaisuuden hahmottaminen ja ennen kaikkea kyky toimia nopeasti muuttuvassa ympäristössä.
”Kuin asettelisi pieniä liikkuvia palasia yhteen kasaan”, Kaisa toteaa.
Kaisa kertoo, miten voimavarasuunnittelussa tärkeintä on ymmärtää kokonaisuus: mitä on tapahtunut aiemmin, miten henkilöstön tunnit suhteutuvat työmäärään, miten henkilöstökumppanin tarpeet kohdataan reilusti, mutta realistisesti. Työhön kuuluu myös haastavia puolia – esimerkiksi se, että on joskus viestittävä ikäviäkin asioita henkilöstölle. Se ei ole koskaan helppoa, mutta osa vastuullista työtä.
”Olen oppinut, että paras suunnitelma on olla joustava. Tilanteet muuttuvat, ihmiset vaihtuvat, arki elää – ja juuri siksi suunnittelijan pitää ymmärtää paitsi numerot, myös ihmiset niiden takana. Työn näkymätön puoli on valtava, ja se, mitä ulospäin näkyy, kuten esim. julkaistut työvuorot, ovat vain murto-osa kokonaisuudesta” Kaisa kuvaa nykyistä rooliaan asiantuntijana.

Oppimisen asenne ja elämän tasapaino
Kaisa kertoo että, yksi tärkeimmistä kuulemista oivalluksista on: ”Everything is difficult before it becomes easy.” Kaikki on vaikeaa ennen kuin siitä tulee helppoa.
Elämässä ja työssä on vaiheita, jotka eivät välttämättä tunnu helpoilta ja se kuuluu elämään, mutta kun antaa parhaansa ja ei luovuta voi päästä pitkälle, kehittyä ja ottaa vaikeistakin vaiheista oppia. Kaisa kertoo, että oppinut olemaan pelkäämättä virheitä: ”niitä tulee meille kaikille, tärkeintä on oppia, pyytää anteeksi ja mennä eteenpäin. Maailma ei kaadu yhteen virheeseen, ja tilanteet ovat aina korjattavissa.”
Työn ja muun elämän tasapaino on Kaisalle tärkeää. Tribedo on tarjonnut työhyvinvointia, henkilöstöetuja ja tukea eri elämänvaiheissa sekä mahdollisuuksia tarttua erilaisiin tehtäviin, joissa hän ei olisi uskonut itsensä olevan, ja ne ovat vieneet Kaisaa eteenpäin tavalla, jota hän ei olisi osannut suunnitella.
Uusi suunta ja tulevaisuus
Elokuun alussa Kaisa on aloittanut uuden tehtävän taloushallinnon asiantuntijana. Vaikka moni osa-alue työssä on tuttu, uusi tehtävä tuo mukanaan myös uutta näkökulmaa ja kasvun mahdollisuuksia. Kaisa uskoo vahvasti siihen, että työ kehittyy tekijänsä mukana – ja että rehellisyys, uteliaisuus ja rohkeus vievät pitkälle.
Vaikka hän ei vielä tiedä, miltä työnkuva näyttää viiden vuoden päästä, hän näkee itsensä edelleen Tribedolla. Tärkeintä on, että saan tehdä merkityksellistä työtä, jossa voin yhdistää taitoni ja oppia jatkuvasti uutta – yhdessä muiden kanssa, Kaisa kertoo.