tribedo tribedo tribedo

Opset palkkaa 50 ruotsin kielen taitoista ammattilaista Kuopioon

Julkaistu 10 huhtikuun, 2017

Voimakkaasti kasvava Opset Oy palkkaa 50 ruotsintaitoista ammattilaista Kuopion toimipisteelleen. Paikkojen toivotaan houkuttelevan hakijoita kaikkialta maasta.

Opset palkkaa 50 ruotsin kielen taitoista ammattilaista Kuopioon

Uudet tehtävät liittyvät Opsetin OP Ryhmälle tuottamiin puhelin-, digitointi- ja maksuliikennepalveluihin ja paikkojen toivotaan houkuttelevan hakijoita kaikkialta maasta.

Opsetin Kuopion toimipisteellä työskentelevät myös terveydenhuollon asiakaspalveluammattilaiset, jotka vastaavat viiden jo toiminnassa olevan tai lähiaikoina valmistuvan Pohjola Sairaalan puhelinpalvelusta. Kuopion Leväsentien uusi Pohjola Sairaala valmistuu elokuussa 2017.

Opset on auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys, joka toimii 8 paikkakunnalla kautta Suomen. Opsetin yli 800 asiantuntijasta neljännes työskentelee Kuopiossa. Vuonna 2001 perustettu Opset on OPn ja ISS Palveluiden yhteisomistusyritys. Yrityksen päätoimipisteet ovat Helsingissä, Kuopiossa ja Tampereella.

– Opsetin Kuopion yksikössä osa työntekijöistä palvelee jo tällä hetkellä asiakkaitamme myös ruotsiksi. Nyt haluamme kasvattaa ruotsin kielisten osaajien määrää huomattavasti. Saimme pyrkimyksillemme vahvan tuen Kuopion kaupungilta sekä TE-toimistolta, kertoo Opsetin palvelujohtaja Katri Väänänen.

– lnnostuimme Opsetin tekemästä aloitteesta välittömästi. Kyllä monikulttuuriseen kaupunkiin 50 ruotsin kielen osaajaa hyvin mahtuu. Uskon, että muutto Kuopioon ystävällisten savolaisten keskuuteen esimerkiksi ruotsinkielisiltä rannikkoalueilta voi olla muuttajalle positiivinen kokemus. Tänne on helppo kotiutua, summaa Kuopion kaupungin vt. elinkeinojohtaja Unto Juutinen.

“Kyllä monikulttuuriseen kaupunkiin 50 ruotsin kielen osaajaa hyvin mahtuu.”

118 000 asukkaan Kuopio on kansainvälinen ja kasvava hyvinvointi- ja terveysosaamisen kärkikaupunki, sekä yksi Suomen vetovoimaisimmista kaupungeista.

– Kuopiossa ilmapiiri on rento, suvaitseva ja ystävällinen. Täällä erityisen arvokasta on leppoisa ja yhteisöllinen pienen kaupungin henki, kertoo Kuopion kaupungin markkinointijohtaja Kirsi Soininen.

– Olemme valmiit auttamaan tulijoiden kotiutumisessa, esimerkiksi asuntojen järjestämisessä. Ruotsia puhuvat työntekijämme ovat myös luvanneet toimia kummeina uusille tulokkaille, kannustaa Katri Väänänen.

Pohjois-Savon TE-toimisto järjestää rekrytointitilaisuuden TE-palvelut Messissä kauppakeskus Apajassa Kuopiossa torstaina 30.3.2017 klo 13–15. Rekrytointitilaisuutta voi myös seurata Pohjois-Savon TE-toimiston suoratoistokanavan, MessiLIVEN kautta.

Lisätietoja:

Opsetin rekrytointi pitää sisällään myös sosiaalisen median video-kampanjan. Ensimmäisen videon – Onnellisuuden pääkaupunkilaiset, Jakso 1 ”Kuopijo” voit katsoa alta.

Yhteystiedot

Katri Väänänen
palvelujohtaja
Opset Oy
044 336 4947
katri.vaananen(at)op.fi

Anna-Kaisa Mustaparta
palvelupäällikkö
Opset Oy
040 769 4804
anna-kaisa.mustaparta(at)op.fi

Unto Juutinen
Vt. elinkeinojohtaja
Kuopion kaupungin yrityspalvelu
044 718 2084
unto.juutinen(at)kuopio.fi


OP Kevytyrittäjä -palvelu lähellä sydäntä kahdesta eri työmaailmasta

Julkaistu 5 syyskuun, 2023

Kuopiossa koko elämänsä vaikuttanut Ida työskentelee osa-aikaisesti Tribedolla yritysasiantuntijana OP Kevytyrittäjä -palvelussa sekä toimii yrittäjänä koiratrimmaajana. Kuinka kahden eri työmaailman yhteensovittaminen luonnistuu ja millainen henkilö Ida onkaan? Sen saat selville tästä kirjoituksesta.
Lue lisää

Pallottelu osana arjen vapaa-aikaa kuin myös työelämää

Julkaistu 16 elokuun, 2023

Maksukuoripalveluissa toimihenkilönä toimivalle Tuomakselle pallottelu kahden toimipisteemme, Kuopion ja Tampereen, välillä on tuttua. Tässä kirjoituksessa pääset tutustumaan pintaraapaisua syvemmin reilu puoli vuotta sitten taloon tulleeseen Tuomakseen, ja hänen työnkuvaansa sekä siihen millaisia työelämätaitoja tehtävässä menestymiseen tarvitaan.
Lue lisää

Esittelyssä palautteen antamisen mestari Henrik

Julkaistu 5 heinäkuun, 2023

Tuttavallisemmin itseään Henkaksi kutsuvalle, Kuopiossa kotipesäänsä pitävälle osaajalle, kuuluu työpöydälle niin asiakasneuvojan töitä, perehdytystä kuin muiden auttamistakin. Unohtamatta muotoilun opintojen kanssa yksiin meneviä tehtäviä. Mitä tehtäviä palvelumuotoiluun kuuluu ja millainen henkilö nimen takana piilee? Sen saat selville tästä kirjoituksesta.
Lue lisää

Avoimet työpaikat

Katso kaikki