Opset työllistää ikään katsomatta!
Julkaistu 5 helmikuun, 2017
Uutisia katsoessa työllistyminen vaikuttaa nykyään mahdottomalta. Opsetilla asenne on ikää ja sukupuolta tärkeämpi. Mukaan mahtuu juuri työelämään astuneita nuoria siinä kuin palvelualan veteraanejakin.

Uutisia katsoessa vaikuttaa joskus siltä, että työllistyminen on nykyään aivan mahdotonta: nuoria ei palkata ilman työkokemusta, ja yli viisikymppisten kokemus on muka vanhentunutta. ”Pötyä!” huudahtaa Opsetin palvelujohtaja Katri Väänänen. ”Opset kyllä työllistää niin nuoret kuin vanhatkin.”
Työtä etelästä pohjoiseen
Opsetin palveluja Kuopion konttorista ohjaavan Väänäsen puheissa on vinha perä. Finanssialan tukipalveluita tarjoava yritys kasvaa kovaa vauhtia ja työllistää jo yli 600 henkeä kahdeksalla paikkakunnalla kautta Suomen. Mukaan mahtuu juuri työelämään astuneita nuoria siinä kuin palvelualan veteraanejakin. ”Opsetin rekrytointipolitiikka on aina pohjautunut osaamiseen ja persoonaan”, kertoo Väänänen ja jatkaa: ”Meillä ei tunneta ikärasismia. Töissä on yhtä lailla nuoria ja vanhoja. Moni eläkkeelle jäänyt pankkilainen jatkaa meillä tuntityöläisenä. Nuorten mukana tiimeihin taas tulee virkeyttä ja uusia näkökulmia.”
Monipuolisuus onkin Opsetilla rikkaus, josta ammennetaan entistä parempaa ja asiakaslähtöisempää palvelua. ”Ovathan asiakkaatkin erilaisia”, Väänänen muistuttaa. Tiimien laaja kokemuspohja auttaa ymmärtämään erilaisia tarpeita ja luomaan tulevaisuuden palveluja. Esimerkiksi chattitiimit ovat osoittautuneet menestykseksi. Kun konttorit kutistuvat ja palvelut siirtyvät mobiiliin, palvelujenkin pitää siirtyä näihin kanaviin. Silloin tarvitaan tiimejä, joilla on uudenlaista osaamista, kokemusta ja sopeutumiskykyä. ”Kuka tahansa ei puhelintyöhön pysty. Tärkeintä on persoona, ei ikä tai sukupuoli.” Kuopiossa työskentelevä HR-esimies Anna-Kaisa Mustaparta on samaa mieltä: ”Asenne todella ratkaisee.”
Opset on onnistunut tavoittamaan nuoria esimerkiksi rekrytointimessuilla. Mustaparta mainitsee Pohjois-Savon Nuoret Duuniin 2017 -hankkeen, jossa pyritään työllistämään 3 000 nuorta työnhakijaa. ”Tänä vuonna olemme olleet hankkeen toiseksi suurin työllistäjä”, kehaisee Mustaparta.
Kuin yhtä suurta perhettä
Miten lähes puolen vuosisadan ikäero sitten koetaan itse tiimeissä? Vastauksista päätellen monimuotoisuus on kaikkien mieleen. Eläkkeeltä Opsetin puhelin- ja verkkopalveluun palannut Mirja Minkkinen on nuorista kollegoista hyvillään: ”On tosi hyvä, että mukana on nuorempia ja kokeneempia. Ei pääse itse kalkkeutumaan, kun saa tehdä yhdessä töitä. Ollaan vähän kuin yhtä perhettä.”
Minkkisen nuorempi kollega Iiro Karttunen komppaa: ”Olemme tiivis tiimi ja on hyvä saada itsekin uutta näkemystä. Ei siinä työn touhussa ikää ajattele. Pitää olla rohkea ja ennakkoluuloton ja tutustua kaikkiin ihmisinä.” Karttunen itse napattiin mukaan rekrytointimessuilta: ”Olin tehnyt Opsetilla töitä jo opiskeluaikana. Olin sitten koululla hakemassa tutkintopapereita, kun törmäsin siellä olleessa rekrytapahtumassa entiseen esimieheeni. Mainitsin ohimennen, että haen töitä. Ei kestänyt kauaa, kun niitä tarjottiin.”
Minkkinen kehaisee Karttusen asennetta: ”Iiro on aina mielellään auttamassa meitä konkareita nykytekniikan kanssa.” Minkkinen itse jakaa kokemustaan mielellään nuorille, mutta täsmentää, että myös uuden tiedon omaksuminen on tärkeää. ”Kaikilla on hiljaista tietoa jostakin aiheesta. On tärkeää, että sen tiedon voi välittää ja tuoda esiin ideoita ilman, että tulee tyrmätyksi.”
Tieto välittyy ikäpolvelta toiselle molempiin suuntiin, Väänänenkin vahvistaa: ”Kokeneempien työntekijöiden työkokemus on tärkeää, ja erilaiset persoonat pitävät yhteisön virkeänä. Opsetilla ei ketään syrjitä.”
Eläkkeeltä töihin palannut Minkkinenkin hymyilee: ”Kertoo paljon työyhteisöstä, että on helppo tulla takaisin.” •