Urheilusta vaikutteita asiakaspalvelutyöhön – KuPs-voitto toi kultaa Kuopion toimistolle!
Julkaistu 30 lokakuun, 2019
Vakuutustiimissämme työskennellyt Joel Vartiainen pelaa SM-kultaa voittaneessa Kuopion palloseurassa.

Kuopion Palloseura (KuPS) voitti jalkapallon SM-kultaa lokakuussa, ja voitosta pääsi nauttimaan myös OP:n vakuutustiimissä Opsetin vuokratyöntekijänä työskennellyt 26-vuotias Joel Vartiainen. Kuopiolainen Joel on pelannut jalkapalloa KuPSin riveissä pikkunappulasta saakka, ”kutakuinkin viimeiset 20 vuotta”. Soitimme Joelille kysyäksemme perinteen mukaisesti, miltä nyt tuntuu.
”Aivan mahtavaltahan se voitto tuntuu, kruunu koko kaudelle”, Joel vastaa kysymykseen iloa äänessään.
Fysioterapeutiksi opiskeleva Joel on onnistunut sovittamaan elämäänsä jalkapallon, työn ja opiskelun. Kaikkia kolmea asiaa ei kuitenkaan pysty tekemään täyspainoisesti yhtä aikaa, joten yhteensovittaminen on vaatinut joustoa niin mieheltä itseltään kuin ympäristöltäkin.

Pohjola Vakuutuksen tiimissä Opsetilla töitä tehnyt Joel on saanut sovitettua työn intensiivisen treenaamisen kanssa yhteen hyödyntämällä jouston mahdollisuutta. Tällä hetkellä mies keskittyy opintoihin ja treenaamiseen, mutta aiempana treenikautena hän teki töitä jalkapallon ohessa. Treenit olivat päivittäin aamupäivällä, ja niiden päätteeksi Joel tuli iltapäivällä töihin.
”Iso kiitos esimiehilleni Toivosen Tarjalle sekä Riitta Kolarille! En olisi voinut työskennellä näin pitkään ilman heidän kanssa sovittua joustoa”, Joel kertoo.
Urheilusta vaikutteita työhön
Joel kertoo olevansa kilpailuhenkinen, mistä on hyötyä paitsi kentällä, myös työssä. Tulosmittarit motivoivat Joelin kaltaista tekijää yltämään parhaimpaansa ja vielä piirun verran senkin yli. Tehokkuus on tuloksen kannalta tärkeää niin jalkapallokentällä kuin työpaikallakin.
Kilpailuhenkisyyden ja tehokkuuden lisäksi urheilussa sekä asiakaspalvelutyössä menestyminen vaatii myös pehmeämpiä piirteitä.
”Olen semmoinen aika kärsivällinen, rauhallinen ja leppoisa. Juttu kulkee ja luottamus syntyy siitä. Pitää olla ihminen ihmiselle”, Joel selittää.
Yhdysvalloissakin opiskellut ja pelannut Joel aloitti vastikään fysioterapeutin opinnot Kuopiossa, ja on keskittynyt kuluvan syksyn ajan opiskeluun sekä treenaamiseen. Vakuutustiimin riveihin häntä odotetaan takaisin syksyn treenikauden päätyttyä.
Onnittelut Joelille jalkapallomenestyksestä, ja onnea myös syksyn opintoihin!
KuPS – Kuopion palloseuran kotisivuille >>
Lue myös myyntityöstä kertova juttumme >>
•