Hyppää sisältöön
Takaisin blogeihin
  • Työhyvinvointi

Työhyvinvointi työpaikalla: tätä kaikkea olemme tehneet Tribevireessä

Työhyvinvointi työpaikalla rakentuu arjen pienistä ja suurista teoista. Tribedossa se tarkoittaa muun muassa yhteisiä kokemuksia, uusia kokeiluja ja merkityksellisiä kohtaamisia – ja tänä vuonna Tribevire on tarjonnut niitä meille runsaasti.

Tribevire on osa meidän arkeamme: toimintaa, joka kokoaa yhteen henkilöstöä eri paikkakunnilta ja tarjoaa mahdollisuuksia osallistua matalalla kynnyksellä. Kevään ja alkukesän aikana olemme järjestäneet monipuolista ohjelmaa, jossa jokainen on voinut löytää itselleen sopivaa tekemistä. Yhteiset tapahtumat tukevat työhyvinvointia työpaikalla tarjoamalla mahdollisuuksia palautumiseen, yhteisöllisyyteen ja uusien kohtaamisten syntymiseen myös työpäivien ulkopuolella.

Työhyvinvointia työpaikalla yhteisten kokemusten kautta

Vuoden aikana olemme osallistuneet muun muassa joogaan, liikuntakokeiluihin ja kulttuuritapahtumiin. Ohjelmassa on ollut esimerkiksi pentujoogaa, trampoliinipuistossa käynti, pesismatsi, taidepajoja sekä erilaisia yhteisiä hetkiä leffailloista saunailtoihin ja aamupaloihin.

“Tribevireen toiminta on tuonut paljon monipuolista, kivaa ohjelmaa työn vastapainoksi.

Olen yrittänyt ratkoa pakohuoneen kiperiä juttuja, nauttinut hyvästä leffasta ja viimeisimpänä oli aivan ihana pentujooga! Tapahtumissa näkee myös työkavereita, joita ei etäillessä usein tapaa” kertoo kokemuksistaan tribedolainen Laura.

tribevire toimintaa harjoittava Laura pentujoogassa

Yhteinen tekeminen näkyy arjessa paitsi virkistyksenä myös vahvempana yhteisöllisyytenä. Tapahtumat tuovat yhteen kollegoita, joita emme muuten arjessa välttämättä kohtaisi, ja samalla syntyy uusia verkostoja ja tuttavuuksia yli tiimirajojen.

Yhteisöllisyys tukee hyvinvointia työssä

Hyvä työhyvinvointi työpaikalla rakentuu myös siitä, että koemme kuuluvamme osaksi yhteisöä. Tribevireen tapahtumat ovat tarjonneet mahdollisuuksia kohdata kollegoita eri puolilta Suomea ja vahvistaa yhteyttä tribedolaisten välillä. Samalla olemme päässeet tutustumaan uusiin harrastuksiin ja kokeilemaan sellaisia aktiviteetteja, joihin ei välttämättä olisi tullut lähdettyä yksin.

Yhdessä eteenpäin

Tribevire elää ja kehittyy meidän mukanamme. Jokainen voi ehdottaa uusia ideoita ja sisältöjä, jolloin toiminta pysyy aidosti henkilöstömme näköisenä.

Haluamme jatkossakin rakentaa työhyvinvointia työpaikalla yhdessä henkilöstömme kanssa. Siksi kuuntelemme aktiivisesti toiveita ja kehitämme toimintaa niiden pohjalta. Pienet yhteiset hetket voivat lopulta olla yllättävän suuri osa työssä viihtymistä, palautumista ja yhteisöllisyyden kokemusta.

Tribevire on yksi tapa tukea työhyvinvointia työpaikalla käytännön tasolla – yhdessä tekemällä, osallistamalla ja mahdollistamalla onnistuneita kohtaamisia arjen keskellä.

Kirjoittanut: Iiris, Tribedon viestintäagentti ja Tribevire-toimikuntalainen