Moni työssäkäyvä vahvistaa osaamistaan opiskelemalla
Julkaistu 8 lokakuun, 2020
Opsetlaiset Juho, Antto ja Kiia kertovat kokemuksiaan työn ja opiskelun yhteensovittamisesta. Mitä työrintamalla on tapahtunut valmistumisen jälkeen?
Urheilijanuoresta finanssialan ammattilaiseksi
Opsetilla vuonna 2016 kesäkuussa aloittanut opiskelija ja moukarinheittäjä Juho löysi tiensä yritykseen perinteisen Oikotie- ilmoituksen kautta. Urheilussa vastaan tulleiden loukkaantumisten ja vammojen kautta Juho päätyi hakemaan kesätöitä. Opsetilla vakuutuspuolella avoinna ollut toimihenkilön tehtävä herätti Juhon mielenkiinnon, ja niissä tehtävissä hän Tampereella osa-aikaisena aloittikin.
”Opset oli minulle täysin uusi juttu, kun tänne töihin hain. Finanssiala kuitenkin kiinnosti kovasti, joten päätin hakea.”
”Tein opintojeni loppuun saakka töitä osa-aikaisena 15 viikkotunnin työsopimuksella, mutta esimerkiksi kesäisin tein tunteja enemmän. Koko opintojen ajan työn ja opiskeluiden yhdistäminen onnistui hyvin. Työvuorot sai sovittua toiveiden kautta, jolloin työt ja opiskelut sai yhteensovitettua sujuvasti ja joustavasti”, avaa Juho ajatuksiaan.
Juho oli opiskelija Opsetille tullessaan. Hänen opintonsa hallintotieteistä, pitkänä sivuaineenaan kauppatieteet ja organisaatiopsykologia, auttoivat valmistumisen jälkeen vuonna 2019 toimihenkilöstä palveluesimieheksi etenemisessä.
Ennen palveluesimieheksi hakeutumista Juho toimi valmistumisen jälkeen kokoaikaisena toimihenkilönä vakuuttamisen puolella. Juho kertoo saaneensa opiskeluista kiinnostusta esimiestyötä kohtaan sekä inspiraatiota siitä, mihin haluaa omalla työurallaan hakeutua.
”Esimiehen rooli on monipuolinen ja siinä pääsen hyödyntämään opintoja käytännössä. Toimin siis keväällä AML-projektissa esimiehenä ja nyt aloitin palvelupäällikkönä”, summaa Juho.
Suosittelisiko Juho Opsetia opiskelijoille oman kokemuksena perusteella?
”Ehdottomasti. Opset on hyvä paikka aloittaa työura. Vaikka minulla ei ollut aiempaa kokemusta finanssialasta, olen saanut vastuuta ja päässyt näyttämään olevani luottamuksen arvoinen.”
”Opsetin joustavuus on ainutlaatuista, ja itsekin esimiehenä pyrin joustamaan parhaani mukaan, olipa kyseessä sitten opiskelut, perhe tai harrastukset. Joustavuus onkin yksi keskeinen asia miksi Opsetille itsekin esimieheksi hakeuduin.”
Eri toimialan koulutuksesta hyötyä nykyiseen työtehtävään
Viisi vuotta talossa ollut Antto aloitti Opset- uransa Kuopiossa vakuutuksen inboundissa. Ex-rakkauden mukana tiensä Kuopioon löytänyt Antto tunsi kaksi kuopiolaista ennen Savoon muuttoa. Toinen ystävistä työskenteli Opsetilla, ja hänen kauttaan Antto saikin tietää avoinna olevasta paikasta.
”Aiempaa kokemusta finanssialasta minulta ei löytynyt, mutta ystäväni vakuutti, että saan ennen aloitusta työhön kattavan perehdytyksen – ja sen sainkin.”
”Tein kaksi ensimmäistä vuotta vakuutuspuolen inboundia, mutta opiskelut aloittaessani siirryin outboundiin, jossa olen siitä asti toiminut. Savonian restonomikoulutuksen tapahtuma ja matkailupuolen aloitin vuonna 2016, ja koko opiskeluiden ajan työskentelin Opsetilla 10 tunnin viikkotuntisopimuksella” kertoo Antto.
Kahden maailman yhteensovittamisen Antto sanoo onnistuneen todella hyvin. ” Työnkuvassani kun ei ole niin merkitystä mihin kellonaikaan on töissä, niin työt pystyin hyvin sopimaan muiden menojen mukaisesti. Yllättävien muutoksien sattuessa esimerkiksi tenttiaikatauluissa, sai työvuoroja vaihdettua. Kertaakaan ei ollut tilannetta, ettei työvuoron vaihtaminen olisi onnistunut.”
”Olen myös saanut sumplittua esimerkiksi jouluaikoihin työtunteja niin, että olen tehnyt sopimuksen mukaiset tunnit jo kuun alkuun, jotta olen päässyt perheeni luo Espanjaan pariksi viikoksi.”
”Työaikani painottui opiskeluaikoina iltoihin. Tiimiläiset olivat kuitenkin todella tyytyväisiä, kun opiskelijat hoitivat iltavuorot” Antto hymähtää.
Antto kokee toisenkin toimialan opinnoista olleen hyötyä nykyiseen työelämään, kuin myös työkokemuksesta opintoihin. Hän kertoo oppineensa koulussa erilaisia tekniikoita asiakaspalveluun sekä myyntiin, joita oli mahdollista hyödyntää työssä Opsetilla. Töiden kautta Antto kertoo saaneensa opintoihin hyötyä esimerkiksi aloittavan yrittäjän vakuutusasioihin, joista hän tiesi jo etukäteen työnkuvansa kautta.
Antto myöntää työn ja opiskeluiden yhdistämisen olleen aluksi rankkaa. Vaikka päivät tuntuivat aluksi pitkiltä, tottui siihen kuitenkin nopeasti.
”Lisäksi monet koulukaverit usein valittivat, että restonomialan perinteisillä työpaikoilla työvuorot tuli myös tehdä juuri silloin, eikä joustoa niiden suhteen ollut samalla tavalla kuin minulla. Olen Opsetilla saanut itse toivoa milloin teen työvuoroja, joten ero oli suuri. Toimipaikkani myös sijaitsi koulun välittömässä läheisyydessä, mikä oli tietenkin plussaa ajankäytöllisesti.”
Mitä Anttolle kuulu nyt koulusta valmistumisen jälkeen?
”Valmistuin vuoden 2019 lopulla. Sen jälkeen sain kokoaikaisen työsopimuksen, ja teen tällä hetkellä hommia etänä Helsingistä käsin, vaikka kuulunkin teknisesti edelleen Kuopion tiimiin. Tämä on toiminut kyllä hyvin”, toteaa Antto iloiseen sävyyn.
Intohimoinen uuden opiskelija
Viime vuoden keväällä viestintäasiantuntijana aloittanut Kiia kertoo löytäneensä Opsetin riveihin perinteisen työpaikkailmoituksen kautta.
”En ollut kuullut Opsetista koskaan ennen. Koin kuitenkin avoinna olleen tehtävän olevan kuin luotu minulle, joten laitoin hakemuksen tulemaan. Tässä sitä nyt sitten ollaan” toteaa Kiia iloisesti.
Kokemusta opiskeluiden ja työn yhdistämisestä Kiialla löytyy useammaltakin kerralta. Mainosanimaattorin ammattitutkinnon Kiia suoritti edellisen työnsä ohessa. Kyseinen tutkinto liittyi sen aikaisiin työtehtäviin.
”Olen opiskellut työn ohessa myös Opsetilla aivan alusta pitäen. Yamk-tradenomi tutkinto on paria kurssia ja opinnäytettä vaille valmis, ja uutena haasteena aloitin nyt syksyllä myös kognitiotieteen maisteriopinnot. Näiden jälkeen olen valmis pistämään kynät hetkeksi penaaliin”, Kiia naurahtaa.
Kiia on opiskellut työn ohessa jo puolitoista vuotta ja aikoo jatkaa samalla linjalla vielä seuraavat 1,5 vuotta.
”Tradenomin tutkintoa olen tehnyt kokoaikaisen työni ohella, ja olen jopa saanut käyttää muutamia työtunteja opinnäytteen edistämiseen. Kognitiotieteen opintoja varten sovimme kuitenkin 15 h/vko osa-aikaisen opintovapaan, sillä opinnot vaativat ainakin vielä näin alussa enemmän työtä ja läsnäoloa tunneilla. Opiskelut ja työt saan sovitettua erinomaisesti yhteen, sillä pystyn vaikuttamaan työnaikoihini joustavasti” kertoo Kiia.
Kiia kertookin olleensa onnekas siinä, että hänen uralleen on sattunut opintoihin myönteisesti suhtautuvia työnantajia.
”Koen kuitenkin, että työn ja opiskelun yhteensovittamisen onnistuminen on pitkälti itsestä kiinni. Molempiin täytyy olla motivaatiota, ja toisaalta omasta jaksamisesta täytyy muistaa huolehtia.” •