tribedo
tribedo

"Toimitus oli asiantunteva ja nopea. Oli positiivinen yllätys, kuinka nopeasti hommat saatiin hoidettua ja valmista tuli hyvissä ajoin ennen deadlinea. Tribedon apu helpotti omaa työtaakkaa pankin päässä ja sain päivittäin tilannekatsauksen akuutin projektin etenemisestä. Lopuksi saatiin purettua projektista nousseet huomiot, joita pankissa pystytään hyödyntämään tulevaisuudessakin."

Kalle-Ville Ylönen, Kehittämispäällikkö, OP Uusimaa

tribedo
tribedo

"Vajaa vuosi sitten toteutui haaveeni päästä pankkialalle töihin. Aloitin marraskuussa 2022 työt henkilöasiakkaiden päivittäispalveluissa, missä työnkuvaani kuuluu monikanavainen asiakaspalvelu. Tähän mennessä harjaantunut ammattitaitoni onkin nyt siinä pisteessä, että seuraavaksi aloitan loppuvuoden kestävän työrupeaman OP:n konttorilla projektin parissa. Olen aloittanut nollasta, mutta kuitenkin jo vajaassa vuodessa saanut roimasti oppia finanssialasta, itsensä ohjaamisesta, kykyjeni buustaamisesta ja laadukkaasta asiakaskeskeisestä työstä. Suuri kiitos kuuluu Team Leadille, joka on alusta asti luottanut minuun ja kykyihini. Koulun edistäminen osa-aikaisen työn ohella on ollut mielekästä, sillä työnantajan puolelta on työvuoroissa ollut sopivaa joustoa. Korvaamattomia ovat olleet myös työkaverit, joilta saa aina tarvittaessa tukea. Pelkkää lovee, koko Tribedon porukka <3"

Liisa Turunen, asiakasneuvoja, Tribedo Oy

tribedo
tribedo

”Oma työurani Tribedolle on kulkenut poikkeuksellisesti OP:n kautta. Finanssialan kärpänen puraisi minua ensimmäisen kerran työharjoittelussa konttorilla opintojeni aikana. Pääsin OP:n taloon sisään ensimmäisen kerran vuonna 2014 asiakasneuvojan tehtäviin. Nopeasti ymmärsin, että käsissä on todella monipuolinen asiakaspalveluun ja myyntiin keskittyvä työ. Töiden sujuessa hyvin, etenin myyntivalmentajaksi. Kyseinen pesti sopi itselleni erittäin hyvin, sillä olen toiminut aiemmalla työurallani jääkiekkovalmentajana. Myyntivalmentajan tehtävästä työurani eteni tiimipäälliköksi, josta sitten uuden organisaation muotoutuessa tehtävä muuttui Operations Leadiksi. Muutaman vuoden jälkeen huomasin Tribedon puolella olevan avoimen Team Leadin tehtävän. Paluu ihmisten valmentamisen pariin ja hyvä tiimin koko sai minut hakemaan taloon. Tässä sitä nyt ollaan vuonna 2023. Koen olevani todella onnekas, sillä työurallani on ympärilläni aina ollut mahtavia ihmisiä opettamassa, ymmärtämässä sekä oivalluttamassa minua. On mahtava päästä jakamaan asioita uusien ihmisten kanssa. Minut on otettu todella hyvin vastaan Tribedolle, kiitos <3"

Hannu-Pekka Hyttinen, Team Lead, Tribedo Oy