tribedo tribedo tribedo

Urapolkutarina: Askel askeleelta kohti urahaavetta

Julkaistu 12 heinäkuun, 2021

Kuinka saada jalka oven väliin, vaikkei aiempaa työkokemusta ole? Joensuulainen Teijo kertoo millaisia hänen askeleensa ovat olleet finanssimaailman saloissa.

Urapolkutarina: Askel askeleelta kohti urahaavetta

Finanssiala koetaan arvostetuksi ja monia kiinnostavaksi alaksi, mutta kuten monella muullakin alalla, voi jalan saaminen oven väliin tuntua haastavalta. Opset on kuitenkin toiminut monelle ensiaskeleena kohti finanssialaa ja OP Ryhmää. Kirjoituksessa Teijo jakaa tarinansa Opsetilta Pohjois-Karjalan Osuuspankkiin kulkeneesta urapolustaan.

Teijo aloitti Opsetilla keväällä 2018, ja on edennyt siitä vaihe vaiheelta. Opset toimi Teijon ensimmäisenä askeleena työmaailmaan lukion ja armeijan suorittamisen jälkeen.

”Pohdin armeijan jälkeen, mitä töitä haluaisin tehdä. Finanssiala oli aina ollut takaraivossa kiinnostuksen kohteena, ja etenkin OP ryhmä. En ollut kuullut Opsetista aiemmin, mutta sukulaiseni vinkkasi minulle että nyt olisi auki työpaikka, jossa pääsisi tekemään OP:n töitä asiakasrajapinnassa. Katsoin ilmoituksen samana päivänä ja kiinnostuin paikasta niin paljon, että jätin hakemuksenkin jo samaisena iltana.”

Kaiken hyvän alku ja juuri

Teijo aloitti Opsetissa kokoaikaisena asiakasneuvojana. Hänen työnkuvansa piti sisällään päivittäispalveluiden, verkkopalvelun ja turvallisuuspuolen asiakaspalvelua puhelimen, verkkoviestien ja chatin välityksellä.

”Tein asiakaspalvelua myös englanniksi, mikä teki työstä mielenkiintoista. Tykkäsin tehtävistä tosi paljon ja mielestäni päivittäispalvelut antoivat perustan kaikelle. Sain myös paljon vinkkejä oman elämäni talousasioihin, jotka ovat aina olleet muutenkin lähellä sydäntäni. Tiesin työtä hakiessani hakevani työhön ja paikkaan, jonka koin omakseni. Sen myötä niistä asioista oli mielekästä keskustella myös asiakkaiden kanssa”, Teijo avaa ajatuksiaan.

Opsetin tehtäviä Teijo ehti tehdä vajaan vuoden verran ennen siirtymistään OP:lle. Hän kertoo Opsetin olleen se, mistä kaikki alkoi.

”Opsetista oli paljon hyötyä urallani. Siellä pääsin nopeasti kiinni finanssialaan ja OP:n asioihin. Suosittelen Opsetia siis ehdottomasti kaikille, keitä talousasiat, finanssiala ja OP Ryhmä kiinnostavat.”

”Sain arvokasta kokemusta uralla etenemiselleni, ja kyseisen työn ansiosta pääsin myös esimerkiksi siirtymään konttorille mukanani kaikki pohjaosaaminen. Tiesin päivittäisasiat siinä vaiheessa kuin omat taskuni”, Teijo naurahtaa.

Haaveista totta

”Talousasiat ovat aina olleet minulle tärkeitä. Muistan, kuinka mietin aina koulumatkallani OP:n konttorin ohi kulkiessa, että tuon logon alla haluan joskus olla töissä. Ja täällä nyt ollaan”, Teijo iloitsee.

Teijo siirtyi OP Ryhmän palvelukseen vajaa vuosi Opsetissa aloittamisesta. Työnkuva ei kuitenkaan muuttunut aiemmasta, vaan käytännössä työnantaja vain vaihtui. Teijo kertoo tehneensä yhteensä muutaman vuoden asiakaspalvelua monikanavaisesti, minkä jälkeen hänelle aukeni mahdollisuus siirtyä konttorimaailmaan.

”Toimin tällä hetkellä asiakkuusneuvojana Pohjois-Karjalan Osuuspankissa. Olen ollut täällä nyt reilun vuoden. Aluksi siirryin konttorille tekemään samoja hommia kasvotusten asiakkaiden kanssa, kuin mitä olin tehnyt myös etäkanavia pitkin.”

”Puoli vuotta sitten aloin tekemään myöskin laajaa sijoitusneuvontaa ja nyt siirryin pari kuukautta sitten päivittäistiimistä yhteyshenkilötiimiin. Yhteyshenkilönä minulla on nyt sijoituspainoitteinen asiakassalkku. Hoidan siis salkussani olevien asiakkaiden pankkiasioita täysipäiväisesti”, avaa Teijo työkuvioitaan.

Teijo kertoo työssään parasta olevan sijoitusasiat ja -tapaamiset, joissa pääsee antamaan asiakkaille sijoitusneuvontaa. ”Se on mukavaa, kun pääsee keskustelemaan itselle todella mieluisista aiheista.”

Tulevaisuuden tavoitteena Teijolla on säilyä OP Pohjois-Karjalassa, sillä hän kertoo tykänneensä olla talossa. Tehtävänkuvan hän tavoittelee etenevän luonnollisena steppinä eteenpäin esimerkiksi asiantuntijarooliin yhteyshenkilö- tai valmentajatyössä.

Viimeiseksi kysyimme Teijolta, millä kolmella asialla hän kuvailisi Opsetia?

”Mahdollistava, sillä Opset antaa hyvät eväät, halusipa alalla lähteä mihin suuntaan tahansa.

Joustava, joka näkyy esimerkiksi osa-aikaisuuden mahdollisuudella vaikkapa opintojen ohessa.

Hyvä työilmapiiri. Hyvät tyypit luovat hyvän työilmapiirin ja huippu tyyppejä on koko talo kyllä täynnä.”


Teknologiaa palveluihin: Tribedon hanke kartoittaa teknologiapotentiaalia ja kasvattaa osaamista

Julkaistu 20 joulukuun, 2024

Tribedo on käynnistänyt vuoden 2024 alussa Teknologiaa palveluihin -hankkeen, jonka tavoitteena on tunnistaa ja hyödyntää teknologian tarjoamia mahdollisuuksia palveluiden kehittämisessä.
Lue lisää

Tervetuloa mukaani tutustumaan Tribedon Joensuun toimipisteeseen

Julkaistu 25 lokakuun, 2024

Meillä Tribedossa työskentelee noin 900 osaajaa viidellä eri paikkakunnalla. Tässä esittelyssä pääset tutustumaan Joensuun toimipisteemme tiloihin.
Lue lisää

Tutustu Tribedon Kuopion toimipisteeseen

Julkaistu 17 syyskuun, 2024

Meillä Tribedossa työskentelee noin 900 osaajaa viidellä eri paikkakunnalla. Tässä esittelyssä pääset tutustumaan Kuopion toimipisteemme tiloihin.
Lue lisää

Avoimet työpaikat

Katso kaikki