tribedo tribedo tribedo

Teknologiaa palveluihin: Tribedon hanke kartoittaa teknologiapotentiaalia ja kasvattaa osaamista

Julkaistu 20 joulukuun, 2024

Tribedo on käynnistänyt vuoden 2024 alussa Teknologiaa palveluihin -hankkeen, jonka tavoitteena on tunnistaa ja hyödyntää teknologian tarjoamia mahdollisuuksia palveluiden kehittämisessä.

Teknologiaa palveluihin: Tribedon hanke kartoittaa teknologiapotentiaalia ja kasvattaa osaamista

Nopeasti kehittyvä teknologia tuo mukanaan mahdollisuuksia, joilla voimme parantaa palvelun laatua ja tehokkuutta sekä vastata toimintaympäristömme muuttuviin tarpeisiin. Hanke pohjautuu vahvasti Tribedon visioon toimia rohkeana ja mukautumiskykyisenä työelämän uudistajana.

Teknologian mahdollisuudet ovat merkittäviä erityisesti prosessien automatisoinnissa, mikä auttaa keventämään toistuvien manuaalisten tehtävien taakkaa Tribedon eri palvelualueilla. Teknologian avulla henkilöstö voi keskittyä rutiinitehtävien sijaan vaativampiin työtehtäviin ja asiakaspalveluun, mikä voi parantaa palvelun laatua ja tuottavuutta.

Teknologia ei korvaa ihmistä täysin, mutta sen avulla monet työtehtävät tehostuvat ja aikaa vapautuu mielekkäämpiin tehtäviin. Tällöin ihmiset voivat paremmin keskittyä ratkaistaviin pulmiin ja asiakaspalveluun. Tämä puolestaan voi johtaa parempaan asiakastyytyväisyyteen”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Anni.

Teknologiaa palveluihin -hankkeen tärkeänä osana on julkaistu Arviointiapuri-työkalu, joka auttaa meitä tunnistamaan prosessien ja työtehtävien teknologiamahdollisuuksia. Arviointiapurin avulla saamme tarkempaa tietoa niistä osa-alueista, joissa teknologialla on suurin potentiaali kehittää palvelutuotantoamme. Toimihenkilöillä on paras osaaminen ja syvin tietämys omista työtehtävistään – jokainen on oman tehtävänsä asiantuntija. Tästä syystä on tärkeää, että uusia ideoita ja kehitysehdotuksia pohditaan aktiivisesti osana arjen työskentelyä. Yhdessä tunnistamme kehityskohteet, jotka voivat johtaa merkittäviin parannuksiin palvelutuotannossamme.

Kun henkilöstö voi keskittyä rutiinitehtävien sijaan mielekkäämpiin ja haastavampiin työtehtäviin, nousevat myös työtyytyväisyys ja motivaatio. Tämä yhdistää teknologian mahdollisuudet ja ihmisen asiantuntemuksen tavalla, joka vahvistaa palveluamme kokonaisuutena.

Tribedon digitaalisista ratkaisuista vastaava Samuli kiteyttää hankkeen merkityksen näin:

Teknologia tuo meille mahdollisuuden tarkastella työtämme ja prosessejamme uudesta näkökulmasta. Teknologiaa palveluihin -hanke kutsuu meitä kaikkia pohtimaan, miten voimme hyödyntää teknologian tarjoamia työkaluja ja ratkaisuja omassa työssämme. Jokainen meistä on asiantuntija omalla alueellaan, ja juuri tämä asiantuntemus on avainasemassa, kun tunnistamme kehityskohteita ja suunnittelemme uusia toimintatapoja. Kun pysähdymme hetkeksi miettimään, missä rutiinitehtävissä voisi olla automaation mahdollisuuksia tai miten voimme vapauttaa aikaa vaikuttavampiin tehtäviin, avaamme ovia merkittäville parannuksille. Teknologia ei ainoastaan tue päivittäistä työtämme vaan luo puitteet kekseliäisyydelle ja kasvulle. Jokainen idea ja havainto voi olla tärkeä askel eteenpäin kohti yhteistä tavoitettamme: parempaa palvelua, sujuvampia prosesseja ja tyytyväisempää työyhteisöä.


Tervetuloa mukaani tutustumaan Tribedon Joensuun toimipisteeseen

Julkaistu 25 lokakuun, 2024

Meillä Tribedossa työskentelee noin 900 osaajaa viidellä eri paikkakunnalla. Tässä esittelyssä pääset tutustumaan Joensuun toimipisteemme tiloihin.
Lue lisää

Tutustu Tribedon Kuopion toimipisteeseen

Julkaistu 17 syyskuun, 2024

Meillä Tribedossa työskentelee noin 900 osaajaa viidellä eri paikkakunnalla. Tässä esittelyssä pääset tutustumaan Kuopion toimipisteemme tiloihin.
Lue lisää

Liity mukaani tutustumaan Tampereen toimipisteeseemme

Julkaistu 23 elokuun, 2024

Tribedossa työskentelee noin 900 osaajaa viidellä eri paikkakunnalla. Tässä esittelyssä pääset tutustumaan Viivin kertomana Tampereen toimipisteemme tiloihin.
Lue lisää

Avoimet työpaikat

Katso kaikki