Tribedossa toteutetaan säännöllisin väliajoin kyselyitä, joiden avulla saamme henkilöstöltä ajankohtaista tietoa siitä, kuinka asiat koetaan. Tällä hetkellä Tribedossa työskentelee reilu 600 henkilöä, joista noin 26 % on miehiä ja loput naisia. Henkilöstöä on kaikissa ikäryhmissä aina parikymppisistä yli 60-vuotiaisiin. Näin on myös jatkossa: kaikenikäiset ovat meille tervetulleita.

Toteutimme tasa-arvolain mukaisen palkkakartoituksen viime vuoden syksynä. Tulokseksi saimme, että meillä toteutuu palkkatasa-arvo.

”Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia eikä ketään saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn vuoksi.
-Työturvallisuuskeskus

Joulukuussa toteutetusta henkilöstökyselystä saimme myös erinomaisia tuloksia vahvistamaan toteutuvaa yhdenvertaisuutta. Tuloksia annettiin asteikolla 1–5. Alla on nähtävillä muutamia nostoja tehdystä kyselystä. Naisten ja miesten välisen tasa-arvon, yhdenvertaisen kohtelun iästä, syntyperästä taikka seksuaalisesta tai sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta olivat erinomaisella tasolla (Kuvat 1 ja 2).

Kuva 1.
Kuva 2.

Tulosten mukaisesti saamme olla ylpeitä lopputuloksesta – hyvä me!