tribedo tribedo

Toimihenkilöitä Kuopioon

Haemme Kuopioon yritysasiakkaiden saldo- ja korkotodistusten käsittelyprojektiin osa- ja kokoaikaisia

Toimihenkilöitä

Projektissa käsitellään rutiininomaisesti OP Ryhmän järjestelmistä koottavia todistuksia, joita toimitetaan asiakkaille postitse. Tehtävä sisältää tämän lisäksi mahdollisesti myös muita Back Office -tehtäviä ja asiakkaiden kontaktointia selvitystoimiin liittyen. Tehtävässä noudatetaan yhteisesti sovittuja toimintamalleja ja -ohjeita sekä volyymi-, laatu- ja tulostavoitteita. Toivomme, että olet työotteeltasi tavoitteellinen ja sinulta löytyy erinomaiset tiimityöskentelytaidot sekä nautit rutiininomaisista työtehtävistä. Olet myös näppärä erilaisten ohjelmien ja sovellusten kanssa, sillä tehtävässä käytetään useampia eri järjestelmiä.

Meillä viihdyt ja pärjäät, kun olet kiinnostunut finanssialasta. Aikaisempi Back Office -kokemus on aina plussaa, samoin pankki- ja vakuutusalan tunteminen, vaikkakaan nämä eivät ole pakollisia.

Työt alkavat sopimuksen mukaan marras-joulukuun 2020 aikana. Määräaikaisen projektin arvioitu kesto on 1-3 kuukautta. Työ on toimistolla paikan päällä tehtävää työtä, jonka lisäksi työssä on myös etätyömahdollisuus.

Jätäthän hakemuksesi oheisen linkin kautta mahdollisimman pian, kuitenkin 18.10.2020 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.


Hae paikkaa

AVOIN TYÖPAIKKA TIIVISTETTYNÄ

Nimike: Toimihenkilöitä Kuopioon
Sijainti: Kuopio
Toimeksiantaja: Opset Oy
Työ alkaa: Sopimuksen mukaan
Työsuhde: Määräaikainen
Kesto: 1-3kk
Työaika: Osa-aikainen
Haku alkoi: 06.10.2020
Haku päättyy: 18.10.2020


Tribedo on OP:n ja Bravedo Oy:n yhteisomistusyritys. Olemme tukeneet asiakkaamme OP:n menestystä toimisto- ja asiantuntijapalveluilla jo vuodesta 2001.  Alkuvuosista olemme ponnistaneet pitkälle: vuonna 2021 liikevaihtomme oli 31,4 miljoonaa euroa.

Tänään meillä työskentelee noin 800 tribedolaista, mm. asiakaspalvelu-,  IT-,  talouspalvelu-, toimistotyö sekä  asiantuntijatehtävissä ympäri maan. Toimipisteemme palvelevat Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa, Joensuussa sekä Oulussa.

Meillä henkilöstö arvostaa erityisesti toimivaa työyhteisöä ja hyvää ilmapiiriä, työtehtävien mielekkyyttä ja monipuolisuutta, sekä työn joustavuutta ja kehittymismahdollisuuksia. Olipa kyse asiakkaan tai työntekijän tavoitteiden saavuttamisesta, meillä menestys rakennetaan aina yhdessä.

Avoimet työpaikat

Katso kaikki